OHJELMAPALVELUT

Kanttorin kone järjestää "tallinsa" bändeille keikkoja pienille festareille, rock-klubeihin, ravintoloihin, kesäterasseille ja kesätapahtumiin.

Olen myös Pohjois-Karjalan Muusikot ry:n hallituksen jäsen. Yhdistys järjestää keikkoja ja tapahtumia joensuulaisille nuorten ja aikuisten rockbändeille yhteistyössä yritykseni kanssa.

Yksi yhdistyksen toimintamuoto on vetämäni Bändikaraoke. Nuorisotyön lisäksi annamme aikuisillekin mahdollisuuden kokeilla soittamista ja laulamista rokkibändin kanssa. Bändikaraokessa jokainen voi olla hetken rokkistara ja vetää lempibiisinsä livenä ammattimuusikkoiden kanssa.

Keikkoja riittää etenkin kesäaikaan kaikille tallini bändeille. Esimerkiksi vuoden 2011 aikana Soul Train esiintyi Joensuun Kuunari Elinalla, Ilovaarirockissa ja Teatteriravintolassa.

Nuorisobändi Black Ice taas teki touko-elokuussa kymmenkunta keikkaa ympäri Pohjois-Karjalaa: Kerubi-Klubilla, Terassiravintola Tuulaakissa, Enon Kanavavaarirockissa, Jakovaarirockissa jne. Black Ice on ollut bändiohjauksessani jo viisi vuotta. Bändi perustettiin kun pelimannit olivat kolmannella luokalla!

Keväällä 2011 aloitin myös K5 -nimisen toisen nuorten bändin ohjaamisen. Silä oli jo pari keikkaa kesällä 2011, mutta varsinainen ""Summer Tour" on tulossa vasta kesällä 2012.

Uusin projektini on helsinkiläinen Lotta Lené jolle myyn sekä akustisia duo-keikkoja että isompia keikkoja rockbändin kanssa. Soitan myös itse Lotan sähköisessä Electric-kokoonpanossa. Ensimmäiset koekeikat tehtiin syyskuussa 2011 ja etenkin Paronitar-klubin akustinen ilta onnistui hyvin.

Nyt tähdätään jo kevään ja kesän 2012 keikkoihin kaikkien bändien osalta. Soul Train on tarkoitus saada muutamalle festivaalille ja yksi tapahtuma on jo bändin varannutkin.

SOUL TRAIN

  • Soul Train on kotimainen iso soul-bändi, jonka jäsenet ovat susiraja-akselilta Helsinki-Kerava-Lappeenranta-Joensuu-Ilomantsi
  • Bändin ohjelmistossa on Stax ja Motown -levy-yhtiöiden soul-klassikkoita pääasiassa 60- ja 70-luvuilta
  • Bändin vierailevina artisteina ovat 1990-luvulla esiintyneet mm. Maarit Hurmerinta, Harri Saksala ja kitaristi Jarmo Nikku
  • Soul Train julkaisi vuonna 1995 studiossa äänitetystä materiaalista uudelleen masteroidun CD-levyn vuonna 2009
  • Tässä on näyttävä ja iso bändi suuriin kemuihin, yritysten bileisiin, kesäjuhliin,
    festareille ja katukarnevaaleihin
  • Kesän 2011 ehdoton ykkköskeikka oli Joensuun Ilovaarirockissa heinäkuussa, jossa bändi veti yhden historiansa näyttävimmistä esityksistä
    MP3-MUSIIKKINÄYTTEET:
  • My Girl - CD-levyltä "The Soul Must Go On" 1995 ja 2009
  • Soul Man - CD-levyltä "The Soul Must Go On" 1995 ja 2009

LOTTA LENÉ ELECTRIC

  • Lotta Lené on helsinkiläinen voimakasäänisen rock-laulajatar, joka esittää rockin ja popin parhaimmistoa eri vuosikymmeniltä
  • Joensuun ja Pohjois-Karjalan alueella Lotta Lené esiintyy paikallisten muusikoiden säestämänä nimellä Lotta Lené Electric
  • Tilaa tämä säväyttävä coverbändi viihdyttämään ravintolailtaa, yritysjuhlaa tai muita vauhdikkaita tapahtumia. Mukaansatempaavan meiningin takaa bändijäsenten tiukka, ammattitaitoinen ote sekä vuosien keikkakokemus

    MP3-MUSIIKKINÄYTTEET:
  • Burnin Love - Lotta's Covered (sama bändi helsinkiläisillä muusikoilla)
  • U + Ur Hand - Lotta's Covered (sama bändi helsinkiläisillä muusikoilla)

LOTTA LENÉ ACOUSTIC

  • Lotta Lené esiintyy miehensä Jake Mäkelän kanssa myös kahdestaan ja pienellä volyymilla akustisesti.
  • Duo on parhaimmillaan pienissä klubeissa ja ravintoloissa tai yksityisjuhlissa perhetapahtumista firmojen juhliin.
  • Kuvasin ja editoin yllä olevan videon järjestämältäni keikalta Paronitar-klubissa syyskuussa 2011

BLACK ICE

  • Black Ice -bändin pelimannit ovat iältään 14 - 15 vuotiaita
  • Bändi on syksyllä 2011 toiminut viisi vuotta ja keikkoja on kertynyt yli 50
  • Esiintymisiä on ollut terasseilla, nuoristotaloilla, pienillä festareilla ja mm. Vekararockissa kesällä 2008 ja 2009
  • Kahden biisin CD-single julkaistiin 2008 ja syksyllä 2010 ilmestyy 12 biisin CD-levy (kts. Audionäytteet)
  • Toimin itse tämän bändin ohjaajana ja tarvittaessa keikamiksaajana

K5

  • K5 -bändin pelimannit ovat iältään 13 - 14 vuotiaita
  • Bändi on syksyllä 2011 toiminut vuoden ja keikkoja on tehty viisi
  • Esiintymisiä on ollut kesäterasseilla, nuoristotaloilla ja perhejuhlissa
  • Toimin itse tämän bändin ohjaajana ja tarvittaessa keikamiksaajana
    MP3-MUSIIKKINÄYTTEET TULOSSA TALVELLA 2012

AIKAISEMMAT TAPAHTUMAT JA KEIKAT

TAKAISIN ETUSIVULLE