KOTISTUDIO

1. JOHDANTO

Tällä alasivustolla esitellään perusasiat erilaisista musiikkiohjelmista ja tavoista hyödyntää tietokonetta musiikin parissa. Nämä sivut toimivat myös studiokurssieni oppimateriaalina ja "käsikirjana".

Esitys ei ole millään lailla tarkoitettukaan tyhjentäväväksi tietoiskuksi tästä laajasta aiheesta. Kirjoitan tänne vain parinkymmenen vuoden aikana kertynyttä kokemusperäistä tietoa aloittelijoille, että välttävät turhat virheet aloittaessaan tämän mielenkiintoisen harrastuksen.

Mallina studio-ohjelmista esittelen Cubase VST32-audiosekvensserin, joka toimii kotistudion sydämenä. Tutustumme myös Reason-ohjelmaan, joka on tällä hetkellä softasyntikoiden aatelia.

Osittain vanhentuneen Cubase-osion päivitän talvella 2011-2012 uusilla kuvilla ja muutamalla korjauksella nykyisen Cubase Essential -ohjelman mukaan. Se on edullinen mutta monipuolinen musiikkiohjelma jota käytän studiokursseillani.

Vanhan Cubase VST32:n mukaan esitetyt asiat ovat silti hyvin yleispäteviä lähes kaikkien uusienkin audiosekvensserien kanssa. MIDI:n ja audion äänittämisen periaatteet eivät ole juurikaan muuttunut sen jälkeen kun Steinberg-ohjelmatalo esitti ensimmäisen Cubasen audioversionsa vuonna 1995.

Aivan ensimmäinen Cubase-versio julkaistiin jo 1988 ja silloin luotiin audiosekvensserien MIDI-standardit jotka ovat pääpiirteissään vieläkin voimassa!

Tästä paketista löytyy myös perustietoa MIDI:stä, jotka olen soveltaen lainannut oppikirjasta Tietokone ilmaisuvälineenä (Otava, 1992). Kirjoitin itse oppikirjan musiikki-ilmaisua ja MIDI-standardia käsittelevän osion. Samat perusasiat MIDI:stä ovat voimassa edelleen ja ilmeisesti ikuisesti!

 

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO JA SISÄLTÖ
2. TIETOKONE JA MUSIIKKI
3. LAITTEISTON ASENNUS
4. MIDI
5. CUBASE
6. MIDI-ÄÄNITYS
7. AUDION ÄÄNITYS
8. REASON 3.0 LAITTEET